•  
  •  
  •  
  •  
  •  

Porvoossa leikkipuistossa tapahtunut 3-vuotiaan lapsen teräasesurma oman isänsä toimesta on järkyttänyt koko Suomea. Vasta vietetyn isänpäivän alla olemme joutuneet lukemaan muistakin poikkeuksellisen julmista teoista lapsia kohtaan. Päiväkodissa isänpäivänkorttia askarrellut 7-vuotias poika paljasti, että kotona hänen isänsä kuritti kepillä ja äiti retuutti pitkin lattioita perheen neljää lasta, mukaan lukien jopa 2-vuotiasta kuopustytärtä. Pahoinpitelijä-isä valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen sillä perusteella, että ehdollinen vankeustuomio vaikeuttaisi hänen kansalaisuuden tai työpaikan saamistaan. Täysin oikeustajuni vastaisesti hovioikeus myöntyi pyyntöön ja antoi rangaistukseksi sakkoa!

Kokkolassa kuolemansairaan lapsen hoitaja varasti kivun ja oireiden lievitykseen määrätyn morfiinilääkkeen omaan käyttöönsä. Syyttäjän mukaan puhekyvyttömään ja saattohoidossa olevaan lapseen kohdistunut teko oli erityisen julma. Viiden eri syytekohdan perusteella syyttäjä hakee kuitenkin vain 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua! Miten törkeä teon pitää olla, että Suomessa tänä päivänä oikeasti joutuisi vankilaan? Minun on vaikea kuvitella pahempaa tekoa kuolemansairaalle lapselle.

Herää kysymys, miksi langetetut rangaistukset eivät ole millään muotoa suhteessa tekojen hirveyksiin? Tuntuu olevan aivan päälaellaan, että lähinnä kiinteään omaisuuteen tai varallisuuteen kohdistuvat rikokset tuomitaan Suomessa raskaasti. Mielestäni henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tulisi pääsääntöisesti aina tuomita ehdottomia vankeusrangaistuksia. Rikosten määrän perusteella tehdyt paljousalennukset ja rikollisten anomuksesta tai ”huutokaupasta” saamat tuomioiden lievennykset ovat oire jostain syvällä olevasta viasta oikeusjärjestelmässämme. Muuten en voi ymmärtää, miksi oikeuslaitos tekee päätöksiä mm. sen perusteella, onko rikoksentekijän mahdollista enää saada kansalaisuus.

 

Jari Ronkainen

Helsingissä 14.11.2017