Helsingin Sanomien sunnuntainen juttu väärin diagnosoiduista aivovammoista ei vastaa sitä kuvaa, mikä minulle on syntynyt tämän aiheen ympärillä toimiessani. En ole lääkäri, enkä voi ottaa kantaa siihen, mikä taho on antanut vääriä diagnooseja ja kuka on lääketieteen kannalta oikeassa ja väärässä. Olen kuitenkin ottanut kantaa Validiankin tapauksessa siihen, miltä asiat ovat maallikon silmin näyttäneet.
Näyttää siltä, että Validiassa on reagoitu asiakasvirtojen vähenemiseen sairaanhoitopiireistä, Kelasta ja vakuutusyhtiöistä. Se, onko toimenpiteet oikeita potilaiden hoidon vai bisneksen näkökulmasta lienee ydinkysymys. Vakuutusyhtiöistä tiedämme ainakin sen, että ne käyttävät aggressiivisesti oikeuttaan ohjata potilaita heille myötämielisiin toimipisteisiin. Hyvänä esimerkkinä toimii ratsastusonnettomuudessa vammautunut yrittäjä Saara Auvinen, jonka LähiTapiola ohjasi lukuisten työkyvyttömyyslausuntojen jälkeen Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) aivovammapoliklinikan tutkittavaksi, jossa vaikea-asteinen aivovamma muuttuikin lieväksi. Validiassa tapahtuneet organisaatiomuutokset ovat selkeä signaali vakuutusyhtiöiden suuntaan.
Validia tiedotti perjantaina nykyjohdon teettämästä omavalvontaselvityksesestä koskien aivovammakäytäntöjä ja diagnostiikkaa Validia Kuntoutukessa. Selvityksen on tehnyt ”riippumaton, ulkopuolinen taho” Taysin neurologian ylilääkäri, professori Jukka Peltola. Kuitenkin Hesarin jutustakin selviää, että Taysin neurologit arvostelivat Validiaa jo vuonna 2011 ja päättivät, että sinne ei enää potilaita lähetetä. Lisäksi Peltolan erityisasiantuntemus koskee epilepsiasyndroomia, ei aivovammoja.
Se, onko kyseessä aivovamma vai kroonistunut kipu ja unenpuute on toissijainen seikka. Ensisijainen on se, että potilas saa tarvitsemansa tutkimukset, hoidon ja kuntoutuksen. Mikäli potilaalle ei myönnetä riittäviä resursseja ajoissa, tarkoittaa se sitä, että tapaus tulee aina maksamaan jollekin taholle enemmän, oli kyseessä sitten vakuutusyhtiö tai yhteiskunta. Tämä ei koske pelkästään aivovammoja, vaan vakuutusyhtiöt pyrkivät kiistämään järjestelmällisesti myös muutkin tapaturmista aiheutuneet vammat silloin, kun siihen avautuu pieninkin mahdollisuus. Tämä on se seikka, joka on rapauttanut kansalaisten luottamuksen vakuutusjärjestelmään ja erityisesti vakuutuslääkäreihin.
Epäsuhta tässä järjestelmässä syntyy lisäksi siitä, että vakuutusyhtiöillä ei ole mitään menetettävää. Vaikka ne häviäisivätkin oikeudessa, vakuutusyhtiöt eivät saa sanktioita vaan joutuvat korvaamaan sen, mikä potilaalle olisi alun perin kuulunutkin. Potilas sen sijaan on vaarassa menettää kaiken: hän joutuu kantamaan taloudellisen riskin vamman aiheuttaman kuormituksen lisäksi. Tämä ei ole oikein, tarkastelipa asiaa miltä kantilta tahansa.
Mitä tulee Hesarin esittämään pieneen piiriin henkilöitä, jotka väitetysti tehtailivat aivovammoilla bisnestä, niin on mielestäni luonnollista, että yhteistyöverkostoja syntyy. Etenkin erityisalalla, jossa on suppea määrä osaajia. Mitä tulee henkilöiden välisiin kytköksiin, olisin toivonut, että Hesari olisi penkonut ja julkistanut ne kaikki. Esimerkiksi mikä rooli kuviossa on Validiaa kovin sanoin arvostelleella Janne Leinosella, joka toimii samaan aikaan vakuutuslääkäreiden yhdistyksen puheenjohtajana, liikennevahinkovakuutuslautakunnassa, valtion työntekijöitä vakuuttavan Valtiokonttorin ylilääkärinä ja on esimiehensä kautta kytköksissä Validia Kuntoutukseen?
Olen saanut satoja ja taas satoja yhteydenottoja viestein, puhelimitse ja postitse vammautuneilta, jotka ovat joutuneet kärsimään vakuutusyhtiöiden mielivallasta. On valitettavaa, ettei näiden ihmisten ääni mahtunut Hesarin tekemään juttuun. On selvää, että Hesari on puolensa valinnut. Niin olen minäkin.
Jari Ronkainen
Helsingissä 27.3.2018
