TIEDOTE 9.5.2023

Julkaisuvapaa heti

Kansanedustaja Jari Ronkainen (ps) EU:n infrastruktuurirahastosta: ”Kansallisen edunvalvonnan aika on nyt”

Iltalehti uutisoi, että EU-lähteiden mukaan Suomella olisi nykyisessä geopoliittisessa asemassaan hyvät perusteet hakea EU-rahoitusta infrahankkeisiin. Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen katsoo, että huoltovarmuutta edistäviin hankkeisiin pitää panostaa nyt.

– EU:n CEF-rahastossa on 33,7 miljardia euroa, joista Suomen olisi nyt mahdollisuus saada osansa. Infra on siinä kunnossa, että se tarvitsee merkittäviä panostuksia ja toimivat yhteydet ovat muuttuneen puolustuspolitiikankin kannalta entistä tärkeämpiä, Ronkainen perustelee.

Suomi onnistunut naapuriaan heikommin edunvalvonnassa

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan Ruotsi on panostanut ja kyennyt saamaan merkittävästi enemmän tukea infrahankkeisiin, mutta Suomen potentiaali tukiin on kasvanut. Eilen myös komissaari Jutta Urpilainen (sd) peräänkuulutti Suomen voimakkaampaa ennakkovaikuttamista EU:n suuntaan.

– Kansallisen edunvalvonnan aika on nyt. Suomi ei voi olla pelkkä laskujen kuittaaja EU:ssa, vaan silloin kun tarve vaatii, niin myös meidän on saatava tukea. Muuttunut rooli niin EU:n kuin Natonkin ulkorajana tarkoittaa, että Suomen kehittämiseen on panostettava myös kansainvälisesti, Ronkainen sanoo.

Uudella hallituskoalitiolla mahdollisuus panostaa infraan ja huoltovarmuuteen?

Ronkainen näkee, että hallitusneuvotteluita käyvällä puoluekokoonpanolla voitaisiin saavuttaa sellainen puolustusmyönteinen hallitus, jolla on mahdollisuus ja halukkuus panostaa Suomen infraan ja huoltovarmuuteen.

– Odotukseni ovat korkealla, että jos hallitus syntyy neuvotteluita käyvien puolueiden pohjalta, niin lähtökohdat puolustuksen kuin muunkin kansallisen edun valvontaan ja ajamiseen ovat paremmat kuin aiemmin, Ronkainen kertoo.

Lisätiedot:

Kansanedustaja Jari Ronkainen, 050 513 2240, jari.ronkainen@eduskunta.fi