Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena pitäneet esillä ja varoittaneet maahanmuuton lieveilmiöistä. Katujengit eivät ilmestyneet Suomeen tyhjästä, vaan merkit ovat olleet luettavissa Ruotsissa, jossa maahanmuutto on ollut vieläkin sallivampaa kuin meillä. Liekehtiviltä autoilta, katuväkivallalta ja ”no go” -alueilta on ummistettu silmät, ja Suomessa on kritisoitu lähinnä viestintuojaa.

Padot ovat kuitenkin vihdoin murtumassa. Presidentin kyselytunnilla sunnuntaina tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi Suomen olevan Ruotsin tiellä, ja kuinka Pohjoismaissa on havahduttu jengiytymisen ongelmiin. Presidentin mukaan suomalainen yhteiskunta ei voi olla pohjoismaisessa viitekehyksessä se kaikkein väljin ja säännöiltään sallivin.

Tätä ennen syksyllä Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Jonne Rinne kertoi ääneen sen, mistä ilmiössä on kyse. Rinteen mukaan pääkaupunkiseudun ja Turun katujengiläisistä yli 90 prosenttia on täysi-ikäisiä ja 95 prosenttia on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia. On oireellista, että tieto tulee liiton, eikä poliisin kautta.

Myös kokoomuspuolue on herännyt tänä vuonna vastustamaan katujengi-ilmiötä 10 kohtaisella toimenpidelistalla. Listalla on paljon hyviä toimenpiteitä, kuten poliisien riittävä määrä ja jengiin kuuluminen rikoksen koventamisperusteena. Yksi toimenpide kuitenkin puuttuu, johon niin hallitus kuin kokoomuskin on ollut haluton kajoamaan. Se on maahanmuuttopolitiikan kriittinen tarkastelu ja muuttaminen sellaiseksi, että se ehkäisee ja vähentää katujengi-ilmiötä.

Perussuomalaiset jättivät viime viikolla välikysymyksen nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin, johon myös muut oppositiopuolueet yhtyivät. Välikysymyksen yhteydessä Perussuomalaiset ovat kertoneet oman lääkkeensä katujengi-ilmiön kitkemiseksi. Oireisiin auttaa kriminaalipolitiikan kovennukset, mutta syyhyn on puututtava ensisijaisesti maahanmuuttopolitiikalla.

Ruotsi ja Tanska ovat jo ryhtyneet toimiin, ja jos Suomi jää kelkasta, käy kuin presidentti varoitteli – Suomesta tulee katujengien ja rikollisten temmellyskenttä. Jatkossa on oltava huomattavasti valikoivampi siinä, keitä huolimme osaksi yhteiskuntaamme sekä varmistaa se, että palautukset toimivat, jos eläminen Suomessa yhteisillä säännöillä ei onnistu.

Vaikka ilmiö on tähän asti rajoittunut lähinnä pääkaupunkiseutuun ja suurimpiin kasvukeskuksiin, merkkejä on ilmassa jo Hämeessäkin. Kansainvälistyminen sekä huumausaineiden yleistyminen toimivat vaarallisena elatusalustana niin rajan yli saapuvalle kuin kotimaisellekin nuorisoväkivallalle ja jengiytymiselle.

Vaikka kirjoituksen aihe on vakava, haluan silti toivottaa rauhaisaa joulunalusaikaa ystävien, läheisten ja perheenjäsenten kesken. Perheet ovat avainasemassa siinä, että nuoret saavat välittämisen kokemuksia ja kiinnittyvät terveellä tavalla yhteiskuntaan.

Jari Ronkainen

kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja