KYSY KANSANEDUSTAJA JARI RONKAISELTA

Tällä sivulla julkaisemme kansalaisten kysymyksiä Jari Ronkaiselle. Kysymykset julkaistaan nimettöminä, ja Jarin vastaus näkyy kysymyksen perässä.

Morjens. Kun maakaasusta siirrytään maalämpöön, saako saman kotitalousvähennyksen (3500/henkilö) kuin on tällä hetkellä kun öljylämmityksestä siirrytään maalämpöön

Moi!

Hallitus tukee tällä hetkellä öljylämmityksestä luopumista korotetulla kotitalousvähennyksellä (60 % työn kustannuksista, 3500 euroa/hlö) tai vaihtoehtoisesti Pirkanmaan ELY-keskuksen 4000 euron avustuksella. Myös ARA tukee öljylämmityksestä luopumista.

ARA:lta on mahdollisuus saada tukea maakaasusta luopumiseksi jo nyt. Lisäksi hallitus teki kehysriihessä linjauksen, että fossiilisen lämmityksen vaihtajia tuetaan tulevaisuudessa 72 miljoonan euron määrärahalla ELY:n kautta, joka koskisi öljystä luopujien lisäksi maakaasulämmityksestä luopumista. 

Rahat tähän päätetään kuitenkin vasta lisätalousarviossa mahdollisesti kesäkuussa. Jos olet suunnittelemassa kaasulämmityksen vaihtoa, kehotan malttamaan vielä tuohon päätökseen asti.

Hei! Nyt kun maailman tilanne on mikä se on niin nyt nostaisin esiin ahvenanmaan valvonnan venäjän suunnalta..Tämä on suomen ratkaistava ennen minkäänlaisia nato hakemuksia.Onko minkäänlaisia toimenpiteitä näköpiirissä koska kukaan ei puhu tästä asiasta?

 Hei!

Ahvenanmaan asema tulee Parisiin rauhansopimuksesta. Se ei suoraan liity mahdolliseen Nato-jäsenyyden hakemiseen. Mutta mikäli Suomi hakisi ja pääsisi Naton jäseneksi, tulisi Ahvenanmaan puolustusvastuut käydä läpi ja neuvotella siinä prosessissa, missä päätetään Suomen asemasta Nato-organisaatiossa.

Moi Jari, olen hieman hämmentynyt Perussuomalaisten puh.johtajan mielipiteestä korona rokotuksia ja koronapassia kohtaan. Mikä sinun henkilökohtainen mielipiteesi on asiaan? Äänestäjä Hollolasta

Moi.

En tiedä mihin keskusteluun puolueen puheenjohtajan kanssa viittaat, mutta itse suhtaudun myönteisesti rokotteisiin ja kehotan ottamaan rokotteen omaksi ja lähipiirin turvaksi. Olen itsekin ottanut rokotteen ja otan myös kolmannen annoksen kun mahdollista.

Minun ja Perussuomalaisten linja on, että koronapassi ei ole ratkaisu ongelmaan. Tälläkin hetkellä moni koronapassin omaava henkilö tartuttaa virusta. Passi ei ole mikään tae siitä, että henkilö ei altistaisi muita koronalle. Nyt on rakennettu sellaista kulissia, jonka mukaan passin kanssa oltaisiin turvassa. Se ei kuitenkaan toimi niin.

Perussuomalaiset kannattaa testaamista ja pikatestejä, mikä on ainoa keino varmistua siitä, että henkilö ei sairasta tai levitä koronavirusta.

 

Hei Jari. Ajoit menestyksellä lakimuutoksen vakuutuslääkärien mielivaltaa vastaan ja kyseinen laki astuikin voimaan 1.7.2021. Mikä kulma edellä menisit tilanteeseen, jossa vakuutuslääkärit jättävät tyylikkäästi vahvistamatta lausuntonsa sanamuodoin; käytettävissä olevien tietojen, asiantuntemukseni ja omantuntoni kautta. Ja kun samainen lausunto kiertää kahden (2) saman työeläkevakuutusyhtiön asiantuntijalääkärin lausunnolla niin molemmat moisen muotoseikan unohtavat. Onko tällainen laki lainkaan vakuutuslaitoksia sitova, vai voiko sen olankohautuksella ohittaa? Ja tallaista lausuntoa tarjoillaan muutoksenhakuelimeen aivan pokkana joten onko kyseisellä lausunnolla oikeastaan mitään merkitystä vai ainoastaan etsiä hyvä vastuunjakaja?

Hei!

Jo hallituksen esityksessä luki näin, ”Lakimuutos ei vaikuttaisi asiantuntijalääkärin oikeudellisiin velvollisuuksiin eikä virkavastuuseen”.

Perussuomalaiset ajoivat oppositiosta käsin tiukempia muutoksia, mutta hallituksen kanta voitti. Siksi minulla ei ollut suuria odotuksia, että lakimuutos olisi johtanut käytännön muutoksiin.

Kiitos, että kerroit kokemuksestasi. Jatkossa minulla on kättä pidempää, millä osoittaa, että nyt tapahtuneet muutokset eivät olleet vielä tarpeeksi.

Terve Jari Mikä on kantasi Koronapassiin Mikä on kantasi korona pakkorokotuksiin/lasten ja nuorten rokotuksiin Mikä on ylipäänsä kantasi koronarajoiutuksiin. Yst,terv M

Terve!

Koronarokotuksiin suhtaudun myönteisesti, mutta vapaaehtoisuuden pohjalta. Pakkorokotuksia en ole valmis sallimaan.

En kannata koronapassia. Se ei ole mikään ratkaisu tartuntoihin, sillä henkilö voi saada, kantaa ja tartuttaa virusta passin kanssa aivan samalla tavalla kuin ilman passia. 

Valtion tärkein tehtävä on suojata kansalaisiaan. Jos se vaatii rajoituksia, niin sellaisia on mahdollista asettaa. Rajoituksissa on kuitenkin aina oltava suhteellisuus mukana… nyt se on ollut liian usein hukassa.

Hei. Yhtä asiaa ihmettelen: Mediassa kerrotaan että siellä ja täällä, jossain päin suomea todetaan koronavirustartuntoja, niin miksi paikkakuntien nimiä ei julkaista? -nimimerkki r

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta voi seurata koronaviruksesta myös kuntakohtaista tilannetta: 

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/karttasovellus-koronatapauksista

Hei. Mitä mieltä olet siitä että Nastola ja Lahti yhdistettiin? Minä olin sitä mieltä että Nastolan kunnan olisi pitänyt pysyä itsenäisenä kuntana. -nimimerkki u

Kannatan kuntaliitoksia ainoastaan vapaaehtoiselta pohjalta. Kuntaliitoksilla yksinään ei ratkaista ongelmia.

Jos kuntaliitos on molempien kuntien yhteinen tahtotila, niin ok.

Hei. Mitä mieltä olet siitä että työttömille maksetaan 9 € päivässä siitä että he ovat kuntouttavassa työtoiminnassa tai muussa sellaisessa työssä, mistä he eivät saa palkkaa tai eivät kerrytä eläkettä? -nimimerkki P

Työttömien aktivointi on hyvä asia. 9 €:n päiväkorvaus on kuitenkin täysin riittämätön. Työllisyystoimien tulisi johtaa tuottaviin tehtäviin työllistymiseen ja oikeasta työstä on saatava oikeaa palkkaa.

Hei. Minun mielestäni etälamautin pitäisi poistaa poliisin voimankäyttövälineistöstä ja kasvatuskeskustelu pitäisi poistaa perusopetuksen kurinpitokeinoista. Kommentit ehdotukseen? -nIMIMERKKI P

Etälamautin on yksi poliisin voimankäyttövälineistä ja näen, että poliisi käyttäisi ennemmin etälamautinta kuin ampuma-asetta. Poliisin toimintakenttä on muuttunut niin merkittävästi, että pelkkä käskyttäminen ei nykyisin riitä. Poliisilla pitää olla välineitä tilanteiden selvittämiseen, mieluummin etälamautin kuin virka-ase.

Kaikki toimenpiteet, jotka rauhoittavat koulujen oppimisympäristöä ovat suotavia. Jos toimenpide ei ole toimiva, niin silloin siihen pitää puuttua. Kasvatuskeskustelun tehokkuudesta en osaa sanoa.

Hei Jari!
Täällä huhuilee hollolalainen äänestäjä. Oletko mukana tulevissa eduskuntavaaleissa, kun en löydä sinua Perussuomalaisten ehdokkaiden riveistä?
Terv: T

Hei! Olen ehdokkaana Hämeen vaalipiirissä. Päivitettyjen tietojen pitäisi löytyä nyt myös puolueen sivuilta.

Hei! Sain kannatuskorttisi, mutta tässä ei ole numeroa. Millä numerolla sinua voi äänestää? Ystävällisin terveisin: K P

Hei! Vaalinumerot arvottiin 14.3. Ennen tätä jaetussa vaalimateriaalissa ei ole numeroa. Numeroni on 110.

Moi, Onko reilua ja tarpeellista, että maksan (minä ja yritykseni) 1500 eur yleisradioveroa vuodessa? Ja jos on tarpeellista ja reilua niin perustelut siihen? Minkälainen kielitaitosi on eli pärjäisitkö sujuvasti ministerinä?

Moi! Yleisradion nykyinen rahoitusmalli ei ole oikeudenmukainen. Kaiken kaikkiaan on pohdittava, mikä Ylen tehtävä ja rahoitusosuus on. Tanskassa yleisradioyhtiön rahoitus puolitettiin ja tehtiin linjaukset siitä, mitä tarjotaan millekin väestöryhmälle. Olen Tanskan mallin kannalla ja mielestäni ei edes pidä yrittää tarjota kaikille kaikkea.

Englannilla on pärjätty tähänkin asti.

 

Vääpeli: Aiotko olla vielä kansanedustajana Lahden seudulta? Äänestetään Sinua vieläkin, koska olet osaaja.

Hei! Olen toki ehdolla ja katsotaan antaako kansa uuden mandaatin. Kiitos luottamuksesta!

Ville: Mikä on edustaja Ronkaisen kanta nykyiseen/tuleviin aselakeihin? Urheiluammunnan harrastajana ja lajin tulevaisiudesta huolestuneena, varsinkin nuorten osalta, asia on tärkeä.

EU-direktiivin mukainen lainsäädäntö on mielestäni liian tiukka. Pakon edessä oltiin hyväksymässä pöydällä ollut kompromissi. Jos tätä ei oltaisi hyväksytty, kukaan ei olisi voinut taata sitä, etteikö seuraavan hallituksen käsittelyssä oltaisi luotu vieläkin tiukempaa lakia.

Itse urheilu- ja metsästysampujana olen sitä mieltä, että jatkossa lupien myöntämistä tulisi helpottaa. Lisäksi lupakäytäntöjä olisi yhdenmukaistettava koko maassa.

Katri: Hei, jos eduskunnassa äänestettäisiin uudestaan eutanasian laillistamisesta, olisitko puolesta vai vastaan?

Hei! Kantani eutanasian suhteen ei ole muuttunut. Äänestäisin eutanasian sallimisen puolesta.

Parantumattomasti sairaalla ihmisellä tulee olla mahdollisuus päättää omasta elämästään. Eutanasiassa tulee kuitenkin varmistua 100 %:sti siitä, että kyseessä on henkilön oma tahto väärinkäytösten estämiseksi.

Timo: Kiitos työstäsi vakuutuslääkäriasiassa! Miten siinä loppujen lopuksi kävi?

Hei ja kiitos viestistä! Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli kansalaisaloitteen aivan vaalikauden lopussa. Valiokunta velvoittaa seuraavan hallituksen valmistelemaan esityksen vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi vuoden 2020 kevätistuntokaudella.

Tämä on todella painava ja hallitusta velvoittava lausuma. Haluan olla seuraavassa eduskunnassa valvomassa ja valmistelemassa, että toimenpiteet johtavat vakuutuslääkärijärjestelmän muutokseen.

Terve Jari. Olen äänestänyt Perussuomalaisia niin kauan kuin Hämeessä on ehdokkaita ollut. Nyt pelkään. Pelkään sitä, että minut petetään taas. Kysymys kuuluu: onko nyt nyt jumankauta täysin varmaa ettei takinkääntöjä ja muita konnankoukkuja tapahdu? Vaalimenestystä toivottaen: T L

Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta! Mielestäni olen näyttänyt jo todellisen karvani: en kääntänyt takkiani silloin, kun valtaosa muusta eduskuntaryhmästä loikkasi. Olin ensimmäisten joukossa pitämässä perussuomalaisten lippua pystyssä. En ole ollut missään muussa puolueessa, enkä tule olemaankaan. Olen perussuomalainen niin kauan, kuin politiikassa toimin.

Tässä asiassa voit luottaa minuun 110 prosenttisesti!

Mikä on kantasi aselakien kiristyksestä? Mitä mieltä olet suomen nykyisestä susitilanteesta ja mitä sille pitäisi tehdä? Onko mielestäsi tärkeää pitää maaseutu vireänä asumisympäristönä ja mitä sen edistämiseksi voisi tehdä?

En kannata aselakien kiristyksiä. Rikokset tehdään usein laittomilla aseilla. Kiristykset ovat turhaa kiusantekoa harrastajille ja metsästäjille.

Sudet ovat monilla alueilla jo iso ongelma, johon pitää puuttua myöntämällä kaatolupia nykyistä enemmän.

Minusta on tärkeää pitää myös maaseutu vireänä. Peruspalvelut tulee säilyttää, kuten koulu ja kauppa. Kaikkea ei voi keskittää, sillä ihmiset lähtevät pois jos palveluita ei ole.

Hei Jari! Kumpaa kannatat jos äänestää pitää talvi eli normaaliaikaa vai kesäaikaa?

Olemme liikenne- ja viestintävaliokunnassa kuulleet asiantuntijoita tässä asiassa. Ei ole yksiselitteistä linjaa kumpi olisi parempi. Hyviä argumentteja löytyy molempiin suuntiin. Itse en ole valmis lyömään vielä kantaa lukkoon suuntaan tai toiseen, mutta olen kallistumassa talviaikaan.

Tärkeintä kuitenkin on, että kellojen siirtelystä luovutaan.

ekaa kertaa äänestäjät: Kysyisin, mitä mieltä Eutanasiasta. Onko puolueen kanta sama kuin Soinilla.

Tähän vastasinkin jo ylempänä, mutta vielä kertauksena: kannatan eutanasian sallimista. Eutanasiassa tulee kuitenkin varmistua 100 %:sti siitä, että kyseessä on henkilön oma tahto kaikenlaisten väärinkäytösten estämiseksi.

Soini ei ole ei ole enää perussuomalainen eikä määrittele millään tavalla puolueen kantaa. Perussuomalaisilla ei ole yhtenäistä linjausta, vaan kyseessä on omantunnon asia jossa jokainen edustaja äänestää oman vakaumuksensa mukaisesti.

Mä vaan: Lahdessa on aivan järkyttävä huumeongelma tällä hetkellä, varsinkin nuorison keskuudessa siitä on tullut jo niin iso ongelma että se näkyy selvästi jo kaduilla. Nuoret koukuttuu helposti ja aineista on erittäin vaikea päästä eroon, kaupungilla ei ole kuitenkaan resursseja hoitaa asioita ja poliisikin on täys työllistetty. Nuoriso masentuu, sairastuu mielenterveydellisiin onglmiin ja velkaantuu. Puhutaan paljon nuorisotyöttömyydestä. No ei kai niitä nuoria saa töihin kun on luottotiedot menneet pikavippien myötä, en todellakaan ymmärrä miten on mahdollista että pikavippi firmat antavat vippejä täysin työttömälle toimeentulotuella elävälle ihmiselle satoja jopa tuhansia euroja, tämä pitäisi ehdottomasti kieltää. Puhelinoperaattorit antavat puhelimia ja tietokoneita kun vaan teet sopimuksen ja mihin nämä laitteet sitten menevät näiltä päihdeongelmallisilta, he myyvät tai vaihtavat päihteisiin. Näille päihderiippuvuuteen sairastuneille nuorille pitäisi ehdottomasti saada apua että heillä olisi jonkinlainen tulevaisuus tässä yhteiskunnassa ja tiedän että sitä mukaan työllisyyskin paranisi. Ja todellakin tiedän mistä puhun kun yksi läheinen ihminen on tässä tilanteessa! Millä tavalla Ronkaisen Jallu lähtisi viemään asiaa eteenpäin!

Tiedossa on, että Lahdessa on iso huumeongelma. Tästä on keskusteltu paljon myös julkisuudessa.

Pikavipeissä ongelmana on positiivisen luottorekisterin puuttuminen. Positiivinen luottorekisteri on tietokanta, josta näkee luotonhakijan lainamäärät ja tulotiedot. Nuoret saataisiin pois vippikierteestä kun selviäisi, että maksukykyä ei ole.

Kännyköiden ja tietokoneiden kytkykauppaa onkin vaikeampi rajoittaa. On vaikea nähdä, että kukaan valvoisi sitä, etteikö nuori myy laitteita pois saadakseen huumeita.

Isossa kuvassa nuorille pitää kehittää järkevää tekemistä ja estää syrjäytyminen yhteiskunnasta. Nuoret tulee saada aktivoitua jo yläasteikäisinä siihen, että he jatkavat kouluun tai töihin.

Syrjäytymisen riski on suuri, jos yläasteen jälkeen ei ole mitään järkevää tekemistä. Valistus on myös toki tärkeää, mutta jotain suunnitelmallista toimintaa tulee nuorilla olla. Jos koulu ei enää nuorelle maistu, niin esim. oppisopimuksen kautta työelämään.

M. K: Terve. Kerroitte että Perussuomalaiset ja Keskusta hallitukseen. Hyvä kun sanoitte, meidän pitääkin miettiä toinen puolue. https://www.youtube.com/watch?v=gm2h2pV20-o

Terve! Huomautan vielä, että videon jälkipuoli on materiaalia 4 vuoden takaa, jolloin otin kantaa hallituspohjaan. Nyt tilanne on aivan toinen ja keskustan hallitustaival on nähty!

K.T: Mitä aloitteita olet tehnyt? Ja mitä on tapahtunut?

Hei!

Olen tehnyt 16 talousarvioaloitetta ja lisätalousarvioaloitteen, jotka ovat koskeneet lähinnä liikenneväyliä.

Olen tehnyt toimenpidealoitteita sähkön siirtomaksujen ja siirtohinnan kertakorotusten kohtuullistamisesta, Ottawan miinasopimuksesta irtautumisesta sekä vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamisesta. Lisäksi olin mukana valmistelemassa toimenpidealoitetta turvallisuusviranomaisten toimitilakustannusten hillitsemiseksi.

Lakialoitteita olen tehnyt ensihoitajiin kohdistuvan väkivallan ankarammasta rankaisemisesta, vakuutulääkärien totuusvelvoitteesta ja käänteisestä todistustaakasta sekä halal-teurastamisen kieltämisestä.

Halal-teurastuksen kielto tulee vuonna 2020 voimaan astuvaan uuteen eläinsuojelulakiin. Lisäksi hallitus valmistelee esityksen vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi vuoden 2020 kevätistuntokaudella. Eli nämä kaksi lakialoitetta ovat edenneet käsittelyssä.

 

Kansanedustaja hakusessa: Hei! Olemme muuttaneet Hollolaan jokin aika sitten. Nyt etsin itselleni ja perheelleni (vaimo ja yksi äänestysikäinen lapsi+monta kasvavaa äänestäjää) kansanedustajaa. Aikaisemmin olimme Uudenmaan vaalipiirissä. Perinteisesti olen lähes aina äänestänyt Keskustaa, mutta nyt tuntuu, että Kepu on unohtanut lapsiperheet ja suomalaisten asiat. Katselin, että sinulle liikenne (ja infra?)näyttää olevevan tärkeä. Kun kuljet Hollolan kirkonkylältä kohti Messilää olet taatusti huomannut tien huonon kunnon. Erityisesti Pyhäniemen kartanon kohdalla oleva patti, joka viime kesänä "korjattiin" maalaamalla patti punaiseksi. Tie on valtion tie. Mitä mielestäsi asialle pitäisi tehdä? Mitä teksisit tämän ja ylipäänsä koko tieverkoston saattamiseksi asianmukaiseen kuntoon? Hollola ja Lahti ja Asikkala tunnetaan urheilumyönteisenä kuntana/kaupunkina. Messilä on merkittävä ulkoilu/urheilukeskus luontopolkuineen/hiihtolatuineen yms. Hollolan kirkko ja kirkonkylä on nähtävyys keskiaikaisine kivikirkkoineen. Pyöräilijöitä ja kävelijöitä/juoksijoita kulkee Messilän ja Hollolan kirkonkylän välillä. Messilästä kevyenliikenteen väyläverkosto ulottuu Lahteen asti. Nähdäkseni olisi "pikku juttu" hoitaa kevyenliikenteen väylä kirkonkylältä Messilään saakka. Pyhäniemen kohdallahan kevyenliikenteen väylä onkin. Ihmetyttää miksi väylä loppuu kesken etenkin, kun Kutajärven lintutornille Messilästä päin tultaessa joutuu kävelemään aika vilkkaan tien reunaa. Sama kirkonkylältä tullessa. Miten edistäisitte kaiketi kotikulmienne tieverkoston kuntoa? Miten edistäisitte Messilän ja kirkonkylän välistä kevyenliikenteen väylän rakentamista? En ole perehtynyt Perussuomalaisten lapsiperhepolitiikkaan. Voitteko avata ajatuksianne liittyen monilapsisien perheiden suhteen? Millaisia keinoja edistäisitte, että suomalaiset perheet voisivat paremmin ja syntyvyys saataisiin nousuun?

Hei!

Olen kyllä kiinnittänyt huomiota Rantatien huonoon kuntoon, erityisesti Pyhäniemen kartanon kohdalla. Viime kesänä mm. soittelin ahkerasti Uudenmaan ELY-keskukseen. Osittain sen ja osittain triathlon-kisan takia saatiin pätkä uusittua. Toki lisää tarvitaan.

Olen aktiivisesti ajanut Rantatielle kevyenliikenteen väylää. Olen tehnyt eduskunnassa useita talousarvioaloitteita ja ottanut yhteyttä ELY-keskukseen. Toistaiseksi kevyenliikenteen väylää ei ole saatu, mutta tulen lobbaamaan sitä aktiivisesti myös jatkossa.

Yleinen yhteiskunnallinen tilanne ja perheiden huoli tulevaisuudesta on yksi selkeä epäkohta, joka vaikuttaa syntyvyyteen. Enää ei voida luottaa siihen, että tulevaisuudessa on työpaikka ja turvattu toimeentulo. Tämä vaikuttaa heti ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen.

Perheiden luottamusta tulevaisuuteen on vahvistettava. Perussuomalaisten sosiaalipoliittisessa ohjelmassa ehdotetaan lapsi- ja perhemyönteistä perhevapaauudistusta, vanhempien eläkekertymien tasaisempaa jakamista kotonaolovuosilta sekä vanhempainvapaan kustannusten tasaamista nais- ja miesvaltaisten alojen kesken. Näillä toimenpiteillä rohkaistaisiin nuoria aikuisia näkemään lapsiperhe-elämä positiivisemmassa valossa.

Mikäli verohelpotuksia lastenteon kannustamiseksi harkitaan, tulee ne kohdistaa työssäkäyvän keskiluokan hyväksi, esimerkiksi niin, että ihminen maksaa ansiotuloveroa sitä vähemmän, mitä enemmän perheessä on lapsia.