Venäjä aloitti sodan Ukrainassa valehdeltuaan ensin kirkkain silmin, ettei sillä ole sellaisia aikeita. Toisaalta läntiset tiedustelulähteet ovat olleet koko ajan oikeassa varoittaessaan Venäjän kehittelevän väärää oikeutusta sodalle. Valitettavasti tulemme näkemään suuren määrän menehtyneitä tai haavoittuneita, myös siviilejä.
Koko läntinen maailma on tuominnut Venäjän toimet. Se ei kuitenkaan lämmitä Ukrainaa ja sen kansaa, joka joutuu nyt kohtaamaan Venäjän tykit, pommit ja aseet. Nyt on aika toimia ja antaa kaikki mahdollinen apu Ukrainalle.
Työkalut ovat olemassa. On syytä pohtia, voisiko pakolaiskiintiötä ja Suomen antamaa kehitysapua kohdentaa uudelleen Ukrainan auttamiseksi. Sen sijaan, että rahaa lähetetään maailman kaukaisiin kolkkiin, joissa korruptio rehottaa ja halutut tulokset ovat olemattomia, tulisi apua tarjota Ukrainaan ja sen lähialueille, jossa pystymme aidosti vaikuttamaan. Helsingistä Kiovaan on matkaa vain lähes saman verran kuin Utsjoelle.
Olen aiemmin suhtautunut varauksella Suomen Ukrainaan suuntautuvaa asevientiä kohtaan, mutta Venäjän röyhkeys on saanut minut harkitsemaan kantaani. Jos olisimme itse uhan kohteena, millaista kansainvälistä apua me toivoisimme? Venäjän hyökkäys tulee tehdä niin kalliiksi kuin mahdollista. Jos Venäjä valtaa Ukrainan vain vähäisellä vastarinnalla, niin kuka tietää, minne sen katse kääntyy seuraavaksi?
Osaansa Venäjän hyökkäyksen kalliiksi tekemisessä näyttelevät EU:n talouspakotteet. EU, joka on ulos esiintynyt vahvana, on ollut sisältä heikko. Ennen sotaa EU ei saanut aikaiseksi tarpeeksi tiukkaa kantaa ja esimerkiksi Saksalla oli Venäjän kanssa oma lehmä ojassa. Pakotteita on korotettu vähä vähältä Venäjän aggressioiden kasvaessa, kun niiden olisi pitänyt olla ankarat jo etupainotteisesti.
Venäjä on vuosien ajan vahvistanut talouttaan ja riippumattomuuttaan lännestä valmistautuakseen hyökkäämään Ukrainaan. Se pystyy kestämään mittavankin kauppasaarron. Toisaalta Eurooppa taas on käynyt yhä riippuvaisemmaksi Venäjästä ja sen energiaviennistä. Syyt tähän löytyy yli-innokkaasta eurooppalaisesta ilmastopolitiikasta.
Venäjän toiminta vaikuttaa pakosti myös Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Suomi on viisasti pitänyt oman puolustuksensa kunnossa ja välttänyt Ruotsin kaltaisen virheen, jossa se on joutunut rakentamaan takaisin entistä puolustuskykyään. Virheitä on Suomikin tehnyt menneinä vuosina mm. varuskuntien ja reservin pienentäminen sekä Ottawan miinakieltosopimukseen liittyminen.
Suomi liittyi Ottawan henkilömiinat kieltävään sopimukseen vuonna 2011, jota jo tuolloin Puolustusministeriö ja monet asiantuntijat pitivät raskaana erheenä. Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokas ja korvaamaton osa puolustuskykyä. Ne sopivat käytännössä vain puolustussotaan ja yhtään siviiliä ei ole suojeltu sillä, että miinoja vastuullisesti käyttänyt Suomi on ollut sopimuksen osapuoli.
Nyt jos koskaan on maailmanpoliittinen tilanne sellainen, että miinat on mahdollista palauttaa käyttöön. Siksi jätin torstaina toimenpidealoitteen, jossa esitän hallitukselle ryhtymistä toimenpiteisiin Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.
Varautuminen pahimpaan on viisautta. Sen olemme nähneet tällä viikolla Euroopassa.
Jari Ronkainen
kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja
(kirjoitus julkaistu alun perin Etelä-Suomen Sanomissa 27.2.2022)
