TIEDOTE 18.11.2020

Julkaisuvapaa heti

Edustaja Jari Ronkainen (ps) armeijan kesken loppuneesta ruoasta: ”Kun kyse ei ole sotilaskriisistä, niin ruoan on riitettävä”

Ilta-Sanomien mukaan puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on antanut varuskuntiin uuden ohjeistuksen sen jälkeen, kun nälkäisten varusmiesten äideiltä oli tullut yhteydenottoja ruoan riittävyydestä. Jatkossa kiinnitetään tarkemmin huomiota siihen, että ruoka-annoksia on riittävästi ja ne ovat ravitsemuksellisesti monipuolisia. Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen (ps) katsoo, että rauhan aikana ruoan tulee riittää kaikille.

– On helppo olla samaa mieltä ministerin kanssa. Kun kyse ei ole sotilaallisesta kriisistä, niin korona-aikanakin ruoan on riitettävä. Jos sitä ei ole tarpeeksi, niin sitten sitä haetaan jostain lisää, Ronkainen perustelee.

Ronkainen kertoo itsekin saaneensa palautetta siitä, että ruoka on maasto-olosuhteissa loppunut kesken ja ennen kaikkea siitä, että kasvisruoka ei ole maistunut varusmiehille pakollisina kasvisruokapäivinä.

– Pakolliset kasvisruokapäivät ovat johtaneet siihen, että ruokaa on mennyt valtavasti hävikkiin ja varusmiehet ovat illalla palveluksen jälkeen menneet sotilaskotiin syömään pizzaa ja munkkia. Tämä ei voi olla järkevää niin ravitsemuksen kuin ympäristönkään kannalta, Ronkainen kyseenalaistaa.

Ronkainen esittää, että varuskuntaruokaloissa voidaan järjestää vaihtoehtoja, mutta maasto-olosuhteissa ja kriisin aikana ei ole varaa nirsoilla.

– Kasarmilla on mahdollista järjestää vaihtoehtoisia ruokavalioita, kuten esim. kasvisruoka. Niiden on kuitenkin oltava todellinen vaihtoehto eikä mikään pakko. Kun ollaan kriisiolosuhteissa, niin ei voi valita mitä syödään, Ronkainen sanoo.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi