Julkaisuvapaa
Edustaja Ronkainen (ps) hengityssuojainten puutteesta: ”Oma tuotanko käyntiin ja vikkelästi!”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen teki kirjallisen kysymyksen hallitukselle hengityssuojainten kotimaisesta tuotannosta. Suojavarusteiden puuttumisesta on uutisoitu viime aikoina ja mm. vanhusten hoivakodeissa tapahtuneiden koronaviruskuolemien taustalla on kerrottu olleen suojavälinepula.
– Suojavälineiden puute vaarantaa potilaiden henkeä. Huoltovarmuusvaraston aukaisemisesta huolimatta on tiedossa, että suojaimia kestää vain viikkoja tai korkeintaan kuukauden, Ronkainen kertoo.
Ronkaisen mielestä byrokratia ei nyt saisi hidastaa suojavälineiden tuotantoa. Tartuntatautilain 75 § sallii poikkeuksellisessa epidemiatilanteessa tarvikkeiden markkinoille saattamiseksi ilman, että sitä on arvioitu terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa lain mukaisesti.
– On käsittämätöntä, että asiaa on vatvottu viikkotolkulla samalla kun kriisi vain syvenee. Ratkaisuja pitäisi tapahtua nyt! Kilpailutus on poissa laskuista: kansalaiset ja erityisesti terveyden huollon henkilökunta tulee saada suojattua heti. Oma tuotanto on saatava käyntiin ja vikkelästi, Ronkainen sanoo.
Ronkainen tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään, mihin toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä kotimaisen hengityssuojatuotannon syntymiseksi ja aikooko se käyttää tartuntatautilain poikkeusmahdollisuutta tuotannon helpottamiseksi.
– Hengityssuojainten valmistus ei ole mitään rakettitiedettä. Hallituksen pitää nyt kiireellä poistaa kaikki mahdolliset esteet kotimaisen tuotannon tieltä, Ronkainen vetoaa.
Lisätietoja:
Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi