TIEDOTE 17.6.2019
Julkaisuvapaa heti
Edustaja Ronkainen (ps) teki kirjallisen kysymyksen Omakanta-palvelusta: ”Lasten tietojen käsittely tehty tarpeettoman vaikeaksi”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen aloitti toisen eduskuntakauden valtiopäivätoimintansa tekemällä kirjallisen kysymyksen Omakanta-palvelusta. Omakanta on verkkopalvelu, joka näyttää omia ja alle 10-vuotiaan huollettavan terveystietoja.
”Tein kysymyksen, sillä olen saanut yhteydenottoja perheiltä, joiden mielestä lapsen 10 vuoden ikäraja on aivan liian alhainen terveystietojen käsittelyyn”, Ronkainen kertoo.
Ronkainen perustelee 10 vuoden ikärajan alhaisuutta sillä, että kaikki yli 10-vuotiaat eivät ole vielä tarpeeksi kypsiä käsittelemään omia terveystietojaan. Hän myös vetoaa lastensuojelulakiin, jonka mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista.
”Esimerkiksi toistuvat reseptien uusimiset on tehty tarpeettoman vaikeaksi yli 10-vuotiaiden lasten vanhemmille, jotka joutuvat marssimaan apteekkiin kyselemään reseptien perään. Omia reseptejään he voivat kuitenkin uusia netissä Omakantaa käyttämällä”, Ronkainen ihmettelee.
Kysymyksessään Ronkainen esittää, että voisiko huollettavan lapsen tietojen näkymisen nostaa 15 vuoden ikärajaan saakka. Lisäksi hän perustelee asiaa lasten pääsyllä sähköisiin tunnistautumiskeinoihin.
”Ymmärrän, että jossain vaiheessa terveystietojen näkyminen huoltajille voi käydä arkaluonteiseksi lapsen kannalta. Ihmettelen kuitenkin pienten lasten kohdalla, joilla ei vielä ole välttämättä edes omia verkkopankkitunnuksia, miksi asia on näin”, toteaa Ronkainen.
Lisätietoja:
Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi