TIEDOTE 18.9.2020

Julkaisuvapaa heti

Edustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen (ps) kysyvät STEA-avustuksista: ”Onko huumeidenkäytön opastaminen avustusperusteiden mukaista toimintaa?”

Perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen ovat tänään tehneet kirjallisen kysymyksen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustuskäytännöistä. STEA-avustuksia vastaanottanut Humaania päihdepolitiikka ry on mm. julkaissut sosiaalisessa mediassa opasvideon huumausaineiden käyttöön ja sekakäyttöön muiden päihteiden kanssa.

– STEA-avustuksen myöntämisperusteiden ensimmäinen kohta kuuluu, että ”tarkoitus, johon avustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.” Huumausaineiden käyttö on laissa kielletty, niin miten sen opastamiseen voidaan jakaa julkista avustusta, Ronkainen kysyy.

STEA hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista myönnettäviä avustuksia. Avustukset kohdistuvat sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin. Hallitus teki päätöksen kompensoida koronapandemian Veikkaukselle aiheuttaman tuottojen aleneman täysimääräisenä järjestöille valtion budjettirahoituksesta.

– Veronmaksajien rahoilla mm. rakennetaan kaarnaveneitä, opetetaan nuorille huumeidenkäyttöä ja rahoitetaan somalien yhdistystoimintaa. Järjestöavustukset on asetettava riippumattomaan selvitykseen käytöstä ja vaikuttavuudesta. Ns. ”kolmas sektori” tulisi palauttaa juurilleen eli tukeutumaan jäsenmaksuihin, lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön, ellei järjestön toiminta ole yleishyödyllistä ja lakisääteistä tehtävää tukevaa, Rantanen perustelee.

Kysymyksessään kansanedustajakaksikko nostaa Perussuomalaiset puoluetta lähellä olevien PS-nuorten ja Suomen Perusta -ajatuspajan valtionavustusten takaisinperinnän.

– Ei voi olla niin, että avustuksia jaetaan poliittisten voimasuhteiden mukaan ideologisesti lähellä oleville organisaatioille, vaan kaikkien järjestöjen tulee olla samalla viivalla. Jos toiminta ei noudata valtionavustuksen periaatteita, se tulee periä takaisin, Ronkainen ja Rantanen päättää.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi

Kansanedustaja Mari Rantanen, p: 09 432 3178, mari.rantanen@eduskunta.fi