TIEDOTE 7.11.2019

Julkaisuvapaa

 

Edustajat Rantanen ja Ronkainen (ps) EU-turvapaikkapolitiikasta: ”Miksi Suomi esittää taakanjakoa, kun entisetkään sopimukset eivät toimi?”

Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen tekivät hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen ajamasta turvapaikkapolitiikasta Euroopan Unionissa.  Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana tämän vuoden loppuun saakka.

– Suomi ajaa taakanjakomallia, jossa se itse on ainoastaan taakkaa vastaanottavana osapuolena. Milloin hallitus alkaa ajamaan oman maan etua, Rantanen kysyy.

Kansanedustajakaksikko on selvittänyt Maahanmuuttovirastolta ja Rajavartiolaitokselta, että Suomeen on saapunut tänäkin vuonna turvapaikanhakijoita Schengen-alueen sisäisillä lennoilla. Schengenin sopimuksen ja Dublinin asetuksen mukaan turvapaikkaa tulisi kuitenkin hakea ensimmäisestä turvallisesta maasta.

– Erityisesti Kreikasta, jonne turvapaikanhakijat ovat tulleet Välimeren kautta, on lennetty Suomeen. Nyt turvapaikanhakijapaine Kreikassa on kasvamassa ja Suomessakin voidaan odottaa hakijamäärän kasvua, Ronkainen kertoo.

Kirjallisessa kysymyksessään Rantanen ja Ronkainen penäävät valtion toimia kansainvälisten sopimusten noudattamiseksi ja ehdottavat rajatarkastusten aloittamista.

– Tanska on ottanut käyttöön rajatarkastukset Ruotsin-rajallaan ja viimeisimpänä Ranska on ilmoittanut aloittavansa turvapaikkapolitiikkansa kiristämisen. Suomen olisi syytä tehdä toimia, ennen kuin olemme samassa tilanteessa kuin vuonna 2015, Rantanen ja Ronkainen perustelevat.

 

Lisätietoja:

Kansanedustaja Mari Rantanen, p: 09 432 3178, mari.rantanen@eduskunta.fi

Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi