TIEDOTE 25.2.2021

Julkaisuvapaa heti

Kansanedustaja Jari Ronkainen (ps) pienten rokoteruiskujen loppumisesta: ”Onko Suomen huoltovarmuutta hehkutettu liikaa?”

Ylen uutisen mukaan parhaiten koronarokotteen antamiseen sopivien yhden millilitran ruiskujen saatavuus on ollut heikko ja joillakin alueilla, kuten Oulussa, rokotetta on jouduttu antamaan suuremmilla ruiskuilla. Suuremman ruiskun käytön seurauksena yhdestä rokoteampullista on saatu vähemmän rokoteannoksia kuin pienemmällä ruiskulla. Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen kummastelee tilannetta.

– Rokotekehitys epidemian taklaamiseksi on ollut tiedossa jo vuoden. On aivan käsittämätöntä, että niiden antamiseen ei olla varauduttu etukäteen. Nyt on jouduttu tilanteeseen, jossa rokotetta jaetaan epäihanteellisilla välineillä, Ronkainen kertoo.

Suomi on kohdannut koronapandemian aikana muitakin puutteita terveydenhuollon varusteiden riittävyydessä.

– Ministerien vakuutteluista huolimatta ensin loppui suojamaskit. Niiden tehoa jopa vähäteltiin, vaikka kyseessä oli vaikeudet saatavuudessa. Sitten loppui muut terveydenhuollon suojavarusteet. Mitä seuraavaksi? Herää kysymys, onko Suomen huoltovarmuutta hehkutettu liikaa, Ronkainen kyseenalaistaa.

Hallitus on tänään päättänyt poikkeusoloista ja väliaikaisesta kolmen viikon sulkutilasta, jolloin mm. ravintoloita suljetaan ja yläkouluissa siirrytään etäopetukseen.

– Hallitus on aiemmin onnitellut itseään koronapandemian onnistuneesta hoidosta. Nyt kuitenkin olemme tilanteessa, jossa on jouduttu julistamaan poikkeusolosuhteet. Joka ainoa virus on lähtökohtaisesti tullut Suomen rajan yli, rajoituksia tehdään kuitenkin vain omille kansalaisille. Rajakontrollin ja pakkotestausten olisi pitänyt olla ihan ensimmäisiä toimenpiteitä, Ronkainen summaa.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Jari Ronkainen, p: 09 432 3141, jari.ronkainen@eduskunta.fi