Hallitusneuvottelut käyvät kuumimmillaan eikä ole yllätys, että viiden puolueen kokoonpanolla on ollut mutkia matkassa. Itse seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, onko neuvotteluiden ”turvallinen oikeusvaltio Suomi” -työryhmä pitänyt pöydällään edellisen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaa siitä, että hallituksen tulee antaa kevätistuntokaudella 2020 esitys vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi.

Vakuutuslääkärijärjestelmä onkin yksi räikeimmistä epäkohdista yhteiskunnassamme. Sairastuneiden ja vammautuneiden korvauksista päättää korvauksen maksajat eli vakuutusyhtiöt. Vakuutusyhtiöiden lääkärit voivat kävellä hoitavien lääkärien lausuntojen yli korvauksia arvioidessaan. Perussuomalaiset pitivät tätä teemaa esillä koko edellisen eduskuntakauden. Tein itse lukuisia valtiopäivätoimia ja asiaa eteenpäin kanssani taisteli Arja Juvonen sotevaliokunnassa. Kansalaisten tuki näkyi ja kuului kansalaisaloitteen muodossa. Muutoksen pitää tapahtua tällä kaudella!

Todennäköisen pääministeripuolueen SDP:n suhtautuminen asiaan on vielä kysymysmerkki. Harvoin ääneen lausuttu fakta kuitenkin on, että vakuutusyhtiöiden omistajista löytyy palkansaajajärjestöjä sekä ammattiliittoja ja näiden keskeisiä henkilöitä istuu myös vakuutusyhtiöiden korkeissa elimissä. Ammattiliitot ovat vaalituen kautta yhteydessä demareihin. Lisäksi nykyisenkaltaisesta vakuutuslääkärijärjestelmästä sovittiin kolmikannassa vuonna 2004.

Perussuomalaiset olisivat varmasti tuoneet vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksen mukanaan hallitusneuvotteluihin, jos yhteistyön kättä olisi tarjottu. Nähtäväksi jää, saako vihervasemmisto toimivaa hallitusta aikaan.  Jos saa, onko sillä todellisia haluja muuttaa järjestelmää ja auttaa vakuutuslääkäreiden kaltoinkohtelemia ja väärin perustein korvauksensa menettäneitä ihmisiä? Hyvin lypsävästä lehmästä kun saattaa lopulta olla hyvin vaikea luopua.

 

Jari Ronkainen

Helsingissä 22.5.2019