Puolustusvoimissa on menossa kokeilu, jossa varusmiehille tarjotaan kasvisruokaa kahtena päivänä viikossa ilmasto- ja terveydellisistä syistä. Puolustusministerin mukaan kokeilu on jo nyt osoittautunut epäonnistuneeksi. Varusmiehet ovat äänestäneet jaloillaan kasvisruokapäivinä. Sotilaskodin pizzat ja munkit ovat tehneet kauppansa samalla kun varuskuntaruokalan kasvisruoat ovat täyttäneet lähinnä biojäteastioita.
On selvää, että kasarmiolosuhteissa kokeilu ei toimi, kun vaihtoehtoja on tarjolla. Valinnanvapaus on oikein, pakottaminen harvoin toimii. Leiriolosuhteissa kuitenkin pitää pärjätä sillä, mitä saa. Seuraavassa kokeilussa puolustusvoimat korvaakin tuhannen varusmiehen leirilounaan pussiruolla. Jatkossa metsiä rämmitään proteiinipatukoiden ja pähkinöiden voimalla. Ei vaadi kummoisiakaan ennustajan lahjoja olettaa, että varusmiehet tulevat tuomaan enenevissä määrin omia karkkipusseja ja muita naposteltavia leireille.
Rauhan aikana ruokaan ei tarvitse totutella vaan se on valintakysymys. Katastrofeihin on kuitenkin syytä varautua. Ei pelkästään sotaan, vaan myös esim. luonnonkatastrofeihin tai yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Jokaisen meistä tulisi katsoa peiliin ja kysyä itseltämme, onko meillä tarvittavat taidot selviytyä kriisitilanteessa. Mitä tehdä, jos sähköt ei toimi ja vesi ei juokse? Jos käytettävänä on vain puukko, onko meillä sellaiset selviytyjän taidot, joilla saada aikaan suojaa, lämpöä ja ravintoa.
Puolustusvoimissa opetellaan näitä tuiki tärkeitä taitoja, mutta vain osa väestöstä käy varusmiespalveluksen. Olenkin huolissani nuoremmista ikäluokista, jotka ovat entistä enemmän eriytyneet luonnosta ja perusraaka-aineiden tuotannosta. Jos kriisi koittaisi nyt, en uskalla olettaa, että pärjäisimme yhtä hyvin kuin edellisissä koitoksissa.
Ehdotankin, että kutsunnat laajennettaisiin koskemaan kaikkia kansalaisia, sukupuoleen katsomatta. Reserviläisliitto on tehnyt vastaavan ehdotuksen eilen. Sen lisäksi esitän, että varusmies- ja siviilipalveluksen rinnalle otettaisiin erityisesti naisille suunnattu muutaman kuukauden mittainen kansalaispalvelus. Kansalaispalveluksessa opeteltaisiin katastrofivalmiuksia ja kriittisiä taitoja, kuten avotulen tekemistä, suojan rakentamista ja ruoan valmistusta siten, että koko kansa pystyisi varautumaan kriisin kohdatessaan.
Jari Ronkainen
Helsingissä miestenpäivänä 19.11.2018