Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona 20-vuotiaasta Fardowsa Mohamudista, joka perui hakemuksensa naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen sen jälkeen, kun Puolustusvoimat olivat kieltäneet muslimien perinteisen huivin eli hijabin käytön osana palveluasua.  Puolustusvoimista vastattiin kysymykseen hijabin käytöstä kuten kuuluukin: ”palveluohjesäännöissä muiden kuin sotilaspäähineiden käyttö on kielletty.”

Tämä on yksiselitteinen ohje. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmanin mielestä olisi kuitenkin hyvä, jos Puolustusvoimat arvioisi uudelleen uskonnollisten asusteiden käyttöä palveluksessa. Hänen mielestään olisi hyvä, jos eri etnisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä näkyisi laajasti eri puolilla yhteiskuntaa. Stenman viittaa myös jo tehtyihin sopeutuksiin, kuten naisten pitkät hiukset asepalveluksessa ja hame osana poliisin virallista juhla-asua.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on sama ongelmainen kanta asiaan kuin hallituksellakin. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että etnisistä taustoista tulevien hakeutumista poliisikoulutukseen pyritään edistämään. Minä taas näen, että niin poliisissa kuin Puolustusvoimissakin huomio tulisi kiinnittää pelkästään hakijan soveltuvuuteen. Hakijan tausta on asiaan kuulumaton seikka. Onkin nurinkurista, että juuri punavihreä hallitus, joka toitottaa suvaitsevuutta kiinnittää huomiota ihmisten etnisyyteen eli käytännössä ihonväriin.

Univormulla on monta tehtävää. Ensimmäisenä se tekee joukosta tunnistettavan ja luo eron muihin. Puolustusvoimissa tämä on olennaista, kun kyse on kuitenkin varautumisesta sodankäyntiin, jolloin omat joukot on tunnistettava vihollisista. Poliisissa univormu erottaa viranomaisen siviilistä, ja poliisina esiintyminen onkin rangaistava teko.

Toisena asiana univormu tekee joukosta yhtenäisen ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteistyössä toimiminen on aivan keskeistä niin Puolustusvoimissa kuin poliisissakin. Jos henkilö katsoo, että hänen yksilöllisyytensä menee yhteisöllisyyden ja jopa yhteisen hyvän yli, voidaan hänen sopivuutensa näihin tehtäviin kyseenalaistaa jo lähtökohtaisesti.

Kyse on myös yhdenvertaisuudesta. Kun kaikilla on samat säännöt, ei kukaan voi väittää, etteikö tasa-arvo toteutuisi. Jos lähdetään erityiskohtelun tielle, avaa se Pandoran lippaan kaikelle muullekin, mitä keksitään pyytää tai vaatia. Jos symboleita ryhdytään hyväksymään uskonnon perusteella, miksi ei sallittaisi myös muiden vakaumusten tai arvojen merkkejä? Omat symbolit jakavat joukon pienempiin ryhmiin ja tuo ihmisten jakolinjat näkyviksi, kun tavoite Puolustusvoimissa on päinvastainen. Samalla se uhkaisi tehdä univormuista kirjavia kuin joulukuusi.

Kyse on myös siitä merkittävästä periaatteesta, että tulijat sopeutuvat maan tavoille, ei toisin päin. Omista arvoista luopuminen uhkaa rapauttaa luottamusyhteiskuntaamme. Keskinäinen luottamus on kuitenkin ollut Suomen suurimpia vahvuuksia, ja sitä maahanmuutto koettelee jo nyt ja epäilemättä myös tulevaisuudessa.

Jari Ronkainen

Helsingissä 21.5.2021